kuuntelen jotain amerikkalaista radiota netistä, joulubiisejä tietysti. kunnon vanhan ajan jamittelua, jazz-meininkiä, torvet ulvoo ja vanha äijä vetää kaikille tutut joulutsipaleet niin tunteella että ihan karvat nousee pystyyn. huh. tuli lumikin maahan, ihanaa.
asiasta viidenteen, miks oikeesti porukka ei voi tajuta että on erilaisia ihmisiä maapallo pullollaan? miks kaikkien pitis olla samanlaisia? tänääki koulussa yks oppilaspari piti esitelmän uskonnon tunnilla, ja lopuksi kaikkien on tarkoitus esittää mielipiteitään ja muuta sellasita, keskustellaan aiheesta jne. ja kun tunti sit oli lopunut kuulin toisen näistä esitelmän pitäjistä sanovan että onpas "aktiivista" porukkaa, tarkoittaen että meidän luokalla ei olla aktiivisia keskustelijoita, kun ei kukaan viittaa ikinä mihinkään kysymykseen ja puhu yleisesti. minkäs vitun sille voi?! musta ainakin tuntuu tosi vaikealta esittää omia ajatuksi, vaikka en kylläkään pelkää omien mielipiteiden esittämistä, vaan sitä, miten mun sanottavani otetaan vastaan! aina saa olla varpasillaan, että alkaako joku jupisemaan selän takana, vaiko kihertämään vai mitä. se on siis niiiin vittumaista. ja siis, varsinkin mun omassa kaveripiirissä, heti jos joku alkaa opuhumaan vähän vakavemmista asioista, haluaisi oikeasti keskustella, niin ei jumankauta siitä tuu mitään! sanoppas yksikin vähän fiksumman kuulonen sana nii porukka pyörittelee silmiään ja virnuilee toisilleen ja muuta paskaa. niiden kanssa ei voi puhua muusta kun viinasta, bileistä, seksistä (siis panoista, eikä siitäkään vakavasti vaan kun jotkut ala-asteikäiset pennut.. luoja siis oikeesti) ja kaikesta muusta paskasta! mä kaipaan aivoilleni muutakin toimintaa, halouun rasittaa niitä viimeseen asti, haluun miettiä, pohtia ja tehdä huomioita! mutta ei, en tässä elämäss, en näiden kavereiden kanssa. en pysty siihen. oon aina elänyt maailmassa, pienestä pitäen, että muita kuunnellaan, seurataan heidän tekemisiään, pidetään auktoriteetiksi tiedostettua arvossa ja myötäillään heidän sanojaan ja arvojaan ja mielipiteitään. en mä jaksa sellasta sontaa, mulla on oma pää, jolla ajatella! tuntuu, että pitäis pyydellä anteeksi omaa olemassaoloaan ja välttää puhumista mahd. paljon. mulla olis sanottavaa, mut mihinkäs koira karvoistaan pääsee, ei se niin helppoa oo vain vuosien muiden seuraamisen jälkeen yhtäkkiä nousta parrasvaloihin ja avatat suunsa ja lausua oma ajatuksenvirtansa. ja tämänpä vuoksi, se että kuulin tän luokkakaverin, joka tätä esitelmää piti, sanovan noin, tuntui niin.. en tiedä.. pahalta, ja oudolta ja jotenkin loukkaavalta, siltä ettei se ois noin saanut sanoa. vaikka siis tottakai saa sanoa mitä tahtoo, onhan meillä sananvapaus, ja eihän se voinut tietää. mutta kun se ei tunne varmaapuoltakaa luokasta kunnolla1 miten se voi siis sanoa ettei meistä ole puhujiksi? mistä se voi tietää kuinka monella niistä on sama tausta kun mulla? se kasvatus, ja opittu elämä, että kumarra niin sut ehkä palkitaan siitä. mut en mä halua kumartaa tahdon nousta ylös sieltä kurasta ja huutaa asiat selviksi, parantaa koko tän paskan järjestelmän! sekin epäkohta, että ihminen luokitellaan johonkin ryhmään, kastiin, sen perustella mitä sanoo, miltä näyttää, miten käyttäytyy, miten  kävelee tai puhuu, on aivan naurettavaa! kuka on se ihminen , joka voi sanoa, että ottakaa minusta mallia, minussa ei ole mitään vikaa, olen johdattaja, te seuraatte, tehkä näin? kuka se on? nouskoon ylös! nyt! tää maailmankuva, tää maailmankaikkeus, on ihan perseestä! ja se on ihan ihmisen omaa syytä, ihminen toivoo olevasna, rakastettu ja hyväksytty. jokainen meistä toivoo niin. joten mun on  m i e l e t t ö m ä n  vaikea käsittää, miksi me sitten loukataan toinen toistamme? koska me ei tahdottas tulla itse loukatuiksi? joten mikä on se syy? onko se se, että halutaan iskeä ensin, ennen kuin toinen ehtii? olisi upeaa saada vastaus tähän kaikkeen. koska jokainen sisällään tietää, syvällä sisällä tietää, miksi käyttäytyy ja minkä mukaan. siis, tää on niin mieletöntä, miten kaikki toimii. ja sitten on noi pukumiehet, salkkua kantavat punanaamaiset (koska kraka niin tiukalla kiinni) siat, jotka valtaa alaa politiikassa, bisneksessä.. missä vain. kourallinen ihmisiä päättää mitä miljoonat muut tekevät, ja kuinka heidän kuulusi elää. toisaalta, siis tottakia tarvitaan rajoja ja sääntöjä, muutenhän täällä olis ihan kaaos valloillaan, mutta se miten nää ihmiset hallinnoi, se tapa, se linja mitä ne noudataa, on ihan arsenaalista. ne elää sellasen kaikki-mulle-heti-nyt-mahdollisimman-suurin-tuotoin etiikan mukaan. ei, se ei ole se, mikä vie tän maapallon oikeaan suuntaan. oikeaa ajttelua on se, että mietitään miten voidaan parantaa oloja miettimällä kaikkia hyödyttävä vaihotehto, joka tuhoaa mahdollisimman vähän ympäristöä, luontoa, elinvaroja sekä myös ihmissuhteita. mikä sota on ratkaisemaan mitään.? kattokaa nyt tota herra Bushkan toimintaa Irakissa? mitä hyvää se on saanut aikaan? mitä? luoja sitä touhua. vanhaksi käynyt lause sotiminen rauhan puolesta on kun nussiminen neitsyyden puolesta! eikö se jo sano jotain? mutta ei, ei se Bushka mieti sitä, hän hyötyy itse jotenkin asiasta, sillähän on itsellä hyvät oltavat omassa pikku valkoisessa talossan, istuen omassa pikku nahkaisessa nojatuolissa takkatulen vaalossa, vinkkuu lasissa ja palvelija joka rientää paikalle kellonsoitosta. jossain suurien merien tuolla puolen 10-vuotias tyttö raataa 16 tunnin päiviä ommellen käsintyönä niitä paljetteja, mitä ehkä sunkin paitas reunassa komeilee, 13-vuotias poika kantaa raskasta, isoa asetta, taistelee aikuisten miesten rinnalla oman maansa rauhan puolesta, jota ei kenties koskaan tule ja just kun kuulit sekuntiviisarin napsahtavan, joku lapsi kuoli nälkään, toinen janoon.. mikä ei nyt oo kohdallaan? hä? oisko se niin vaikeaa jokaisen meistä pystyä luovuttamaan vaikka 10 euroa aina silloin tällöin hyvään tarkoitukseen tai viedä niitä vanhoja tavaroita ja vaatteita keräyspisteisiin tai joihinkin yhdistyksiin, jotka osaavat hoitaa ne sinne missä niitä tarvitaan, sen sijaan että heittäisit tarpeettoman tavaran johonkin metsään tai vastaavaa? sen sohvankin, jonka joku oli tuonne mettälenkkipolulle vienyt, olisi voinut viedä vaikka kirppikselle, kierrätykseen tai lahjoittaa jollekin ilmaiseksi! ilmaiseksihan se sinne metsäänkin meni, ei tarvinut maksaa jätemaksua siitäkään.. jep. voisin paasata tässä vaikka koko illan, aloitin klo 17:40 ja hyvää vauhtia kello tulee 18:30. ai kysyt miten itse huolehdin vähäosaisista ja että onko mulla katetta sanoilleni? on, kyllä on. pieneksi jääneet vaatteeni löytävät tiensä joko afrikkaan tai karjalaan, samoin tekevät kengät ja muut vaatetukseen liittyvät. vanhat tavarat, leluista alkaen ,menevät lähinnä venäjälle tai karjalan lapsille. rahaa annan punaisen ristin kerääjille tai isommille liikkeille, jotka huolehtivat suomen rajojen ulkopuolella asuvista nälkäisistä/janoisista/kodittomista jne. suuri haave olisi päästä keskelle sitä kaikkea,  afrikkaan, intiaan, ja muihin sen alueen maihin, niin sanottuihin kolmannen maailman valtioihin. olis upeeta pitää sylissä lasta ja syöttää sitä, tuntea, että autan, että  musta on apua. ei tarvis kenenkään vikistä, että en oo aktiivinen! toteutan kyllä tän unelmani vielä, kun mulla on matkarahat kasassa. eläisin kaiken kuten paikalliset, asuisin kuten he, söisin kuten he syövät, mutta tietysti me syötäis enemmän kuin yleensä, koska avustan ruoan hankkimisessa ja uusien tulolähteiden kehittämisessä. afrikassa ongelma on just maan aavikoituminen ja metsien katoaminen koska jengi hakkaa puuta niin paljon ja viljelee maata. jos heille keksis jotain muuta, kuten on ehdotettu että vaikka saippuan teko, sehän olis jo parempaan päin.maapallolla on niin paljon tehtävää, luonnon, eläinten ja meidän ihmisten puolesta, että ei olla vielä aloitettukaan, niin alussa me ollaan. jos joskus viitsis kokea edes sen oman alueen luonnon ja eläimistön, kävelis metsässä ja kattelis ympärilleen, ihastelis sitä kaikkea ja oikeesti haluais tajuta, miksi se kaikki on syytä säilyttää eikä tuhota, niin se olis paljon. ja sit kun vielä osais ettiä oikean paikan mistä aloittaa oma pieni maailmanparannus, se olis todella huikeaa. mikset käyttäis joululomaasi ajatellen oikeesti jotain tärkeää, unohtaisit sen pleikkarin tai muun  epäviihteellisen oikean elämän korvikkeen ja alkaisit elää kuten olis kaikkien kannalta hyvä?  kyllä meistä, joistakin ainakin, on siihen. tiedän sen, ei ihminen ole läpeensä paha, mutta se vaan vaatii vähän ponnisteluja aloittaa se hyvän tekeminen, se voi olla isompi kynnys, mutta kyllä siihen pystyy. siis jos haluaa.
JOS haluaa. mä haluan. entä sä?


// edit: silloin kun kirjoitan intohimoisesti, teen kirjoitusvirheitä, kuten varmaan ylhäällä näkyy.